Perjantaina mentiin sitten Kiinan kuuntelun tunnin sijasta museoon palloilemaan. En oo ikuna nähny taloa jossa on niin palon hukkaneliöitä. Kait sen tarkoituksena oli vaan olla massiivinen. Sisälle päästyä tultiin hirveänkokoiseen eteiseen missä oli infotiski ja eräs kiinalainen portti. Lähes puolet siitä rakennuksesta oli sitä hallia ja loput sitten itse museota. Itse museossa oli pitkälti kaikkea vanhaa tavaraa, mitä nyt yleensä museoissa on. Vanhoja rahoja, käyttöesineitä, koruja, patsaita ja sen semmosta. Ei oikeastaan mitään kiinnostavaa. Varmaankin löytäneet tylsimmät kapistukset sinne. Välillä käytiin kattomassa pienistä patsaista tehtyjä kyhäelmiä arkipäivän elämästä muinaisessa kiinassa ja siellä täällä pyöri video jostakin historiallisesta tapahtumasta. Olihan se nyt ihan mielenkiintoinen mutta ei välttämättä se mun juttu. Museot ei oikein ikinä oo ollu se ”mun juttu”.

(Tämä hukkatila)

(Jollakin ollu värkkäämistä tikkujen kanssa)

(Tero ihmettelemässä muinaista paraatia)

Museon jälkeen käytiin viereisessä ostoskeskuksessa, jossa oli taas kaikenlaisia merkkituotteita. Ihan sama jos olisi mennyt suomalaiseen ostoskeskukseen paitsi että myyjiä oli kolme kertaa enemmän. Eipä siellä jaksanut rahojaan kuluttaa ja sieltä poistuttiin kohtuullisen nopeaan.

Matkaa jatkettiin Wudaokouhun.  Siellä on kolmisen yliopistoa ja runsaasti ulkomaalaisia opiskelijoita eritoten. Minkä takia me sinne matkustettiin tunti metrossa, vierivieressä ku sillit purkissa kiinalaisten kanssa, oli katukauppiaat. Useampi sata metriä on tienvieressä katukauppiaita molemmilla puolin tietä. Myytävänä on pääasiassa vaatteita ja rihkamaa. Olipa siellä myös karhun käpälä ja koiranpentujakin myynnissä. Koiranpennun oisin kyllä halunnut ottaa mukaan. Koirat oli laitettu pieneen pahvilaatikkoon ja siellä ne masentuneet pennut yhessä kasassa lämmitteli. Karhun käpälästä en mainihe sen enempää. Innostuttiin sitten ostelemaan pikkaisen tuliaisia. Ensimmäisessä paikassa tingittiin hinnat kohilleen rannekoruista ja seuraavaan paikkaan siirryttyä huomattiin että kappas ku on sama nainen myymässä. Jatkettiin rihkamakorujen kattomista vielä semmoinen 20metriä ja eikö vieläkin sama myyjä meitä palvellut. Välillä oli toki pari muuta kojua, mutta aina se nainen jostain tupsahti. Taitaa mennä sillä melkoisen hyvin näillä markkinoilla. Paidat markkinoilla ei paljoa maksanut. Naisten t-paidoista joutu pulittamaan sen 2€ ja miesten vastaavista ehkä puolisen euroa enemmän. Laadusta ei tosin oo mitään takeita ja saattaapi niistä tulla napapaitoja ensimmäisen kokeilun päätteeks.

(Tässä vaiheessa niillä oli vielä lämmin)

(Hetken päässä oli myynnissä muita elukoita, kaneja, orava, lintusia sun muita elikoita)

(Pimeän tullessa laittoivat myyjät lamppuja palamaan että shoppailu voisi jatkua. Tämä oli ehkä koleimman näköinen sähkömopo)

Lauantaiksi meitä oltiin houkuteltu Tianjiniin vierailemaan meidän luokkalaisten suomenkiinalaisten luo kylään.Tianjin on ”pieni” kaupunki Pekingin vieressä noin 2h bussimatkan päässä. Asukkaita siellä on noin kymmenen miljoonaa. Koska tämmöinen mahottoman hyvä tilaisuus tuli niin päätettiin sitten lähteä tutustumaan paikkaan. Tahra ei päässyt lähtemään sillä sen piti olla töissä ja olipa tuo suunnitellut jotain jo illaksikin. Lähdettiin sitten poikien kanssa, eli minä, Matthias, Jose ja Tero.  Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla, eli siinä ennen ysiä mikä on ainakin minulle aikaisin. Ensin bussilla rautatieasemalle, yhdelle niistä. Alkuun luultiin että sinne menee suora bussi, mutta mukavaksi yllätykseksi jouduttiinkin vaihtamaan bussia. Pienen tulkkauksen ja bussin työntekijöiden avulla saavuttiinkin perille. Rautatieasemalta ostettiin liput luotijunaan joka kulkee tuon matkan noin puolessa tunnissa. Parhaimmillaan nopeus junassa oli 335km/h eikä maisemia pahemmin kerennyt kattella.

Paikanpäällä meitä odottikin Wang ja Qing. Keli oli erittäin lämmin ja äkkiä takki menikin reppuun. Kelistä on paha sanoa mitä se oli. Samaan aikaan kun tunsi auringon paistavan iholle oli ilma kuitenkin täysin usvainen. Saastetta oli ilmakehässä todella paljon eikä ilmanlaatu todellakaan ollut mikään mairitteleva. Aurinkoa ei näkynyt mutta sen paisteen tunti aivan kuin kirkkaalta taivaalta arska olisi möllötellyt. Kaupunki oli musta viihtyisämpi kuin Peking. Vähemmän liikennettä, matalampia taloja muutekin paljon Kiinalaisempi ilmapiiri.

(Jonkinlaista yleiskuvaa kaduista)

(Näkymä ois ollut hyvä ilman saasteita. Kaukana kauhujen kauhu, maailmanpyörä ja vasemmalla jonkinlainen messukeskus)

(Kuva samasta paikkaa kuin edellinenkin katse vain oikealle)

Alkuun käveltiin hotellille, josta Matthias oli varannut huoneen sen takia että yöpaikkoja ei riitä. Molempien kiinalaisten kotoa oli luvattu kaksi yöpaikkaa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan ei kaikki olisi mahtunut nukkumaan heidän kotona. Hotellilla vastaanottajat antoivatkin sitten semmoisen huoneen jossa vielä majoiduttiin. Kaikki huoneessa oli myllyn mallin, paskaa pöntössä, vuode petaamatta, pillerit pöydällä ja tyypin tavarat levällään huoneessa. Äkkiä sitten kyllä saatiin Matthiakselle uusi huone.

Hotellilla piipahtamisen jälkeen lähdettiin paikalliselle ostoskadulle, joka oli ulkoasultaan hyvin Kiinalainen. Tavaraa oli taas vaikka muille jakaa ja itteä jäi harmittamaan kun en ostanut kolmea samuraimiekkaa 30€ yhteishintaan. Ehkä siellä tulee vielä käytyä ja ne ostettua. Jos Pekingissä meitä tuijotetaan niin tuolla meitä kyllä vahdattiin. Voipi olla että jos menisi jonnekkin maalaiskylään joku tulisi viereen oikein töllöttää hetkeksi ku ollaan sen verran erikoista sakkia.

(Tero maisteli paikallista namua. Kovaa karkkia mikä muuttui jauhoksi siitä palan saatua. Ei kannattanut syödä tummat vaatteet päällä)

(Josen kameralta vähän laadukkaampaa kuvaa)

Parin tunnin jälkeen mentiin syömään erääseen ruokalaan. Etukäteen joutui maksamaan ruokalippunsa jota höylättiin sitämukaan kun jotakin halusi ottaa. Otettiin sitten minä, Jose ja Tero vähän reippaammin ruokaa ja kokeiltiin kaikenlaista uutta, kuten piirakkaa joka oli täytettynä punapavuilla. Tilaamisen jälkeen Wang vaati itse kantaa kaiken ruoan itse pöytään. Siinä ruvettiin sitten syömään runsaasti niin eiköhän tämä kiinanpoika yllätä ja tuo vielä kaks lautasta lisää ruokaa. No ei ainakaan tullut nälkä mutta ne kaks lautasta mitä just oli tuotu jäi syömätä ja vielä vähän ylimääräistä. Antavat kuulemma naapurin koiralle loput sitten.

Ruoan jälkeen lyllerrettiin läheiselle temppelille, joka sijaitsi noin kilometrin päässä ruokalasta. Temppeli oli erittäin tyylikäs ja siellä jopa tuli nähtyä useampi munkki tekemässä niitä samoja hommia mitä ne munkit nyt yleensäkkin tekee. Temppeleitä oli useita ja laittoipa Qing meidät tekemään omat toivomukset patsaitten edessä. Alkuun sytytettiin kolme pientä suitsuketta, jonka jälkeen mentiin tötterön eteen johonka ne sitten pienen hiljentymisen jälkeen asetettiin. Meillä oli pientä tuuria matkassa kun päästiin erääseen temppelin sisään joka useinmiten oli suljettuna. Sen sisällä oli patsas jonka silmät seurasivat jatkuvasti. Olit sitten oikealla tai vasemmalla puolella patsasta tuntui että se katsoi aina sinuun. Lapsethan on terveitä kun ne leikkii ja tällä reissulla mekin päästiin vähän leikkimään. Isoimman temppelin pihalla oli metallinen torni jossa oli seittemän eri kerrosta johon heittää kolikkoa. Mitä korkeammalle sen sai sitä parempi onni oli luvassa. Ite pääsin neljänteen kerrokseen ja sain sen kolikon heitettyä jopa kellon kautta mikä on erittäin hyvä. Tietenkin meidän ammattilainen Wang on heittänyt jopa kuudenteen kerrokseen. Tuuria sanon minä.

(Kuvassa isoin temppeli)

(Neljänteen kerrokseen heitto onnistu kellon kautta, PIAAAA...)

(Tän jälkeen tuli pari ihan ihme tyyppiä keskustelee meidän kanssa. Tässä kohin huudellaan varmaan tulkkia paikalle)

Temppelin jälkeen lähdettiin sitten Wangin kotia kohti. Talo oli noin kahden kilometrin päässä ja sinne kävellessä taas näki jos jonkin moista kulkijaa ja kulkuvälinettä. Perillä meitä oli odottamassa Wangin isä ja äiti jotka toivottivat meidät perille avosylin. Talo sijaitsi luonnollisesti kerrostalossa ja siinä oli kolme makuuhuonetta sekä olohuone ja keittiö. Neliöitä ei ollut paljoa mutta kämppä oli viihtyisä. Toinen makuuhuoneista oli Wangin kaksoissiskon, joka oli tällä hetkellä Shangaissa töissä. Olipa Wangin entiseen huoneeseen tehty pieni nurkkaus Buddhan patsaalle ja sen edessä oli hieman ruokaa joka syödään kuulemma myöhemmin pois.

(Kuvassa kiinalaiset isäntämme ja emäntämme. Vasemmalla Wang ja hänen isänsä ja äitinsä sekä oikealla Qing)

(Juhla päivällinen kokonaisuudessaan. Kyllä sitä syödessä menikin tovi.)

Vanhemmat olivat valmistaneet meille melkoisen juhla päivällisen. Tarjolla oli jos jonkin moista ruokaa, maasta, vedestä ja ilmasta. Kana laskettakoon ilmaan. Oli kahta erilaista mustekalaa, kanaa usealla tavalla, tofua usealla tavalla, jos jonkin laista kasvista lotusjuuresta herneisiin, rapuja ja katkarapuja sekä jotain kalaa. Kaikille löytyi varmasti se jokin mieluinen. Jälkiruoaksi oli kiinalaisten versio kinderistä. Makeita vaaleita tahmaisiapalloja lillui sokeriliemessä. Sisällä näissä yllätyksissä oli makeaa tahnaa ja makuja oli useita. Oli pähkinää, suklaata, ananasta sun muuta.  Juomaksi oli kiinalaista riisiviinaa Bai jua. Viiniksi sitä itse kutsuvat, mutta 38%  ei minusta kuulosta viiniltä saatika se normaali versio missä on 56%. Isäntä toivotti meidät monesti tervetulleeksi ja kommunikointi vanhempien kanssa tapahtui nuorempien kautta. Pystyipä asiansa sanomaan välillä suomeksikin sillä Wangin suomenkielentaito on hämmästyttävä 1,5 vuoden opiskeluun nähen, etenkin jos vertailee meidän luokan kiinalaisiin. Antoivatpa vanhemmat myös puiset rannekorut, jotka oli käyty ostamassa temppelistä useamman sadan kilometrin päästä. Päivällisellä isäntä nosti maljaa tämän tästä ja ilta sekä koko päivä oli erittäin onnistunut.

Yöllä lähdettiin mahat täynnä lauleskelemaan kiinalaiseen karaokeen KTV:hen. Kaikilla oli hauskaa ja jokainen pääsi laulaa luikauttamaan. Nyt on kyllä yliannostus kyseisestä touhusta hetkeksi. Takasin tultiin yöllä taksilla joka maksoi hurjat kolmisen euroa vaikka matkaa oli joku 5km. Tianjinissä taksit on Pekingiäkin halvempia joten niillä kyllä kelpaa ajella. Perille tultua huomattiin että isäntäväki oli nukkumassa. Isä nukkui kovalla sohvalla ja äiti toisen makuuhuoneen sängyllä kunnes me tulimme hänet herättämään. Päädyttiin sitten Teron ja Josen kanssa samaan sänkyyn. Meille oli annettu vanhempien parisänky, jossa Tero sai nukkua meidän jalkahiessä. Meillä olot oli vielä ihan hyvät sillä viereisessä huoneessa Wang, hänen äitinsä sekä Qing nukkuivat 120:ssä sängyssä kolmestaan. Qingiä eivät Wangin vanhemmat uskaltaneet päästää yksin yöllä matkaamaan joten me kaikki, Matthiasta lukuunottamatta yövyttiin Wangilla.

(Kun laulu alkoi mennä puuroksi oli sitä myös pakko päästä maistamaan)

(Tässä vaiheessa varvashiki ei näyttänyt häiritsevän)

Aamulla heräiltiin siinä kymmenen aikaan. Tai noh. Minä heräsin ja menin katsomaan televisiota isännän kanssa poikien vielä nukkuessa. Isäntä oli melkoinen teeninja. Alkuun hän tarjosi mulle kupposen ja sen kumottuani hän tuli välittömästi kaatamaan lisää mitään kysymättä, siinä tuli sitten juotua useampi teekuppi. Välillä sain täytettä kuppiini vaikka olin juonut vain kolmanneksen juomastani. Päivää jatkettiin vähintään kilometrin mittaisella kävelykadulla, jossa löytyi melkein mitä vain. Paikka ei ollut niin kuin marketit tai ostoskeskukset Pekingissä vaan paikalla oli monia kohtuu hintaisia vaatekauppoja. Väkeä sillä kadulla oli varmasti valehtelematta 10 000. Koko kilometrin matkalla sai aina väistellä ihmisiä mihin tahansa menikin. Koska Mia ei ollut mukana matkalla en sitten saanut ostettua mitään. Aina pitäisi olla joku joka potkii perseeseen ja sanoo ”Osta osta”.  Päivän siellä vietettyä suunnattiinkin kohti Pekingiä luotijunalla. Kiinalaiset ystävämme jäivät vielä kotiinsa kun me matkustettiin kämpille. Eipä Peking ole ennen näin kotoisalta tuntunutkaan.

En voi kuin ihmetellä Kiinalaista vieraanvaraisuutta. Kutsuja maksaa kaiken. Paikalla matkat, vierailut kohteisiin, tarjoaa ruoat jne. Jos yrittää antaa rahaa ostetuista juomista saatika jäätelöistä on edessä melkonen tappelu. Eipä me pojjaat honattu ostaa mitään lahjaa vanhemmille siellä ollessa. Jälkikäteen päätettiin sitten hommata lahja vanhemmille ja Wangille erinomaisesta vieraanvaraisuudesta. En tiedä miten se saahaan ujutettua hänen mukaansa, mutta jotain tästä on pakko antaa takaisin.

Maanantaina mentiin jälleen Wudaokouhun ostelemaan Tahran, Teron ja Josen kanssa. Paikalla oli vieläkin samat pennut joita perjantaina yrittivät myydä. Mielenkiintoisena seikkana voipi pitää sitä että kellään torikauppiaalla ei ole lupia myydä mitään tavaraa. Tämä nähtiin tällä kertaa. Tien toiseen päähän päästyä ja hetken takaisin käveltyä huomattiin että onpas tyhjä katu. Parissa minuutissa oli kauppiaat pakannut kimpsut ja kampsut ja lähteneet lätkimään. Joku oli näyttävästi vinkannut että poliisit on tulossa tarkistamaan luvat. Oli hieman outoa kävellä katua jossa vielä pari minuuttia sitten oli ollut järjetön määrä myytävää tavaraa. Sama homma huomattiin kampukselle tultua. Poliisin valot vilkkuivat molemmissa päissä katua ja katu oli tyhjänä kauppiasta. Huomattiin että nepä veikkakkaat olivat vaihtaneet viereiselle kadulle myymään katuruokiaan ja romppeitaan.

 

(Jose oli lähellä hommata tuon pennun)