Sunnuntaina oli sitten aika lähteä edellisenä iltana suunnitellulle matkalle Teron ja Josen kanssa. Päämääränä oli Qingdaon kaupunki joka sijaitsee noin 900km Pekingistä kaakkoon Keltaisen meren ja sitä kautta Tyynen valtameren rannalla. Asukkaita tässä perus kaupungissa on semmoinen 2,5 miljoonaa mikä luonnollisesti ei ole kaikkein suurin mutta taitaapi ollaa jossain sijalla 20 väkimäärältään.

(Matkalle mentiin junalla ja olipa jokunen muukin tulossa samaan kyytiin)

Aamulla lähtö oli yhdeksältä ja asemalle mentiin Tianjinin reissusta viisastuneena taksilla. Asema oli sama mistä viimeksikin lähdettiin. Päivä oli yksi työväenpäivän juhlapäivistä ja odottaa saattoi että populaa oli liikkeellä. Asemalla saatiin kuin saatiinkin liput haluamaamme junaan. Tosin välissä piti vaihtaa myyjää ja tilanne näytti jo epätoivoiselta. Matka kesti luotijunalla kuutisen tuntia. Perillä oltiin illansuussa ja ensimmäisenä lähdettiin metsästämään hostellia, mikä aiemmin aamulla oltiin varattu. Perillä huomattiinkin että vastaanottaja ei ollut sama jollekka tilaus huoneisiin tehtiin. Meni siinä tovi täytellessä papereita ja yleensäkkin kertoa että ollaan jo huoneet varattu, kun kummankaan vieraankielen kielitaito ei päätä huimannut. Olipa siinä kattomista kun infon työtekijällä oli maailman mahtavimmat mietintäilmeet. Välillä tuli ohimon rapsuttamista, toisinaan leuan sivelyä ja kattomista yläviistoon. Ei kukaan käyttäydy noin kuin komedioissa ja sarjakuvissa. Annettiinpa tytölle myös oma englanninkielinen nimikin, Ashley. Josesta se jotenkin näytti Ashleyltä, en minä tiiä.

(Tässä kaikkein normaalein reaktio. Jose varmaan tinkaamassa hieman liikaa ja Ashley on purskahtamassa nauruun)

Huone oli mukava kolmelle hengelle suunnattu huone omine vessoineen ja suihkuineen. Valittavana oli parivuode ja yksittäinen vuode niin minä ensimmäisenä sisään astuessa ”vahingossa” varasin yksilöllisen sängyn, joka oli vielä yllätykseksi muista Kiinan kivikovista sängyistä poiketen pehmeä. Tämän jälkeen kysyttiin Ashleyltä vinkkejä minne mennä syömään. Hän osoitti erästä katua, jossa sai kuulemma hyvää meriruokaa. Paikalle päästyä huomattiin pieni katu jossa oli myytävän kaikkea mitä merestä saa. Kalat, ravut ja muut nilviäiset uivat altaassa ja siitä sai valita mieluisansa. Tulipa maistettua paistettua mustekalaa ja oikein hyviä simpukoita siellä ollessa. Oli melkosen paljon parempaa ku aikaisemmat skorpionit.

(Mustekalaa se on vaikka siltä se ei näytä. Erinomaisen makusta kieltämäti)

(Siinä katu missä oli jos jonkinmoista merenelävää myynnissä)

(Kuva eräästä myyntikojusta)

Pienen palloilun jälkeen mentiin syömään erääseen ravintolaan ja huomattiin että ite saahan valita omat merenelävät altaasta. Siinä sitä sitten oltiinkin sormi suussa kun ainut mitä tiedettiin ennestään oli simpukka ja sitäkin oli varmaan viittä eri laatua. Loppujen lopuks valittiin katkarapua muistuttavia, mutta vaan isompia rapuja, kasa simpukoita, Teron himoama rapu sekä randomilla jokin piikkinen merenelävä mistä kukaan ei tiennyt mitään. Pöydässä hetken odoteltua saatiin ensimmäisenä katkarapu wannabet. Eihän niitä kukaan osannut syödä ja minäkin parhaani mukaan yritin matkia viereisessä pöydässä olevaa paria. Viimein kun siitä jotain lihaa irti saatiin ei makuelämys ollut mikään maailman paras. Sama kuin ois syöny suolavedeltä maistuvaa lihaa. Seuraavana vuorossa oli nämä piikkihärpäkkeet. Niistä oli päällinen vedetty auki ja sisälle laitettu kananmuna. Tämä sitten maistui kananmunan ja simpukan sekoitukselta. Ei mitään erikoista. Kolmantena vuorossa oli rapu, jonka syömiseen saatiin hieman oppia Joselta. Viimein kun tästäkin saatiin vähän lihaa irti ei maku ollut hääppöinen. Simpukat saapuivat viimeisenä ja niitä tulikin syötyä useampia. Maku oli kuin simpukassa, mikä ei varmaan tule yllätyksenä. Olen tosin syönyt paljon paljon parempaakin. Lopputulos ateriasta oli lommo lompakossa ja suuntama mäkkäri.

(Rupea tästä sitten valitsemaan muka mieluisin)

(Etualalla simpukat, takana megakatkaravut ja ihme piikkisimpukat, vasemmalla pilkottu rapu)

Vielä hetken kaupungilla palloiltua löydettiin pieni katettu aukio talojen välistä, joka oli valjastettu ravintolaksi. Ruoan lisäksi tarjolla oli performanssitaidetta. Missasimme varjoteatterin, mutta kuitenkin pääsimme todistamaan Kiinalaista oopperaa. Mies puvussaan kiekui ja lauloi kuin nainen.  Kysyin Joselta mistä ihmeestä tämä johtuu. Kastraatiosta ehkäpä niin vastaukseksi tuli että aikoinaan naiset eivät saaneet näytellä ja miesten piti myös laulaa ns. naisten osuudet. Tämä mies kunnioitti tätä perinnettä ja oli oppinut kiekumaan melkoisen kunnioittavasti. Toisena erikoisuutena oli tarjoilijoitten teetarjoilu. Väen keskellä suikkelehti tarjoilijoita omine teekaatimineen. Ne näyttivät kastelukannuilta joidenka nokka oli noin metrin mittainen. Oli hienoa nähdä kuinka tarkasti sillä pystyikään kaatamaan teetä kuppiin kaukaa ja korkealta.

(Korkealta ja kovaa oli teema. Vasemmalla näkyy tuollainen pitkä tikku niin siinä oli se teekannun nokka.)

Seuraavana päivänä lähdettiin kävelylle rannalle. Keli oli mainio ja lämpöä oli yli 20 astetta. Tuuli vaivasi sillä mereltä tuuli kylmää ilmaa jatkuvalla syötöllä. Rannalla ollessa huomattiin että onpas kaunista kun hääpari on tullut ottamaan kuviaan rannalle. No sitten kun pitemmän aikaa käveltiin huomattiin että onpas näitä pareja paljon. Rannalla näkyi yhteensä yli toistakymmentä paria ottamassa kuvia. Selkeyttä ei tullut että onko kyseessä mainoskuvaukset vai onko tosissaan näin moni mennyt naimisiin. Eräälläkin tauolla huomattiin kuinka bussi tulee parkkipaikalle ja ulos nousee noin neljä paria valokuvaajineen. Ranta oli yleisesti ottaen melkoisen karua ja huomasipa kivissä melkoisen paljon öljyäkin. Näkyvyys ei ollut paras sillä kaukana kuuli suuren rahtilaivan töräyttävän torveaan, mutta mitään ei nähnyt. Kun silmät laittoi oikeen sirrilleen ja keskittyi näki heikon hahmon valtavasta usean sadan metrin mittaisesta rahtilaivasta merellä noin kilometrin päässä rannasta.

(Alku rannasta oli hiukan karumpaa ja luonnollisessa tilassa.)

(Tässä yks feikki pariskunnista. Miehellä adidakset jalassa ja naisella farkut mekon alla)

(Lopussa oli sitten enemmän normaalimpaa rantaa ja hiekka oli varmasti useampaan kertaan siivilöity isommista murikoista)

Matkalla löydettiin myös linna, joka oli rakennettu eurooppalaista arkkitehtuuria jäljitellen. Pihassa möllötti jos jonkinmoista patsasta ja olipa pari morsiuspariakin eksynyt ottamaan sinne kuvia. Näkymät tämän linnan/suuren kodin tornista olivat hienot. Toisaalla näkyy ranta, toisaalla näkyy kaupunki pilvenpiirtäjineen. Siellä hetken palloiltuamme siirryttiin Saksalaiseen ”ravintolaan”. Paikka sijaitsi tien tuntumassa rinteessä. Paikalla oli muutamia puutarhatuoli ja –pöytä. Menu saksaksi ja saksalaisia asiakkaita. Eipä siellä tarjolla ollut kuin muutama erilainen makkara leipineen ja olutta. Kokkina oli kalpea saksalainen mies, joka näytti siltä kuin se olisi karannut Afrikan tutkimusretkeltään. Ruokajuomana tietenkin meillä oli olutta. Onhan Qingdao tullut tunnetuksi oluestaan Tsingtaosta.

(Vasemmalla oli tötterö minne pääsi kiipeämään ja ihastelemaan maisemia niin kauas kuin vain saasteitten keskeltä pystyi)

(Olut oli kirkastamatonta ja melkoisen tuoretta.)

(Jose näyttämässä 3€ annostaan. Parasta mitä paikalla oli tarjota)

Koska kaupunki on tunnettu oluestaan oli tietenkin vuoro mennä tutustumaan kyseiseen panimoon. Paikalle päästyttyä huomattiin että aikaa ei ollut paljoa kierrellä, joten historialliset kirjoitukset ohitettiin melkoisella juoksulla. Paikalla näki kuinka olutta aikoinaan tehtiin ja kuinka saksalaiset toivat kyseisen kulttuurin kaupunkiin 1900-luvun alussa. Saipa lipun hinnalla maistaa pari mukillista vastavalmistettua ”raakaa” olutta. Oli se kyllä parempaa kuin pullosta juotu. Lopuksi nähtiin vielä itse tehtaan sisälle ja työntekijät pullojen ja tölkkien parissa työntouhussa.

(Maistias oluet kyllä tälle porukalle maistu)

(Pari tölkkiä olisi kyllä tehnyt mieli kaapata mukaan)

(Ostin tax free ostoksia, mutta en tiiä mitä suomen tulli sanoopi)

Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä takaisin kohti Pekingiä, mutta tyhminä turisteina emme lippua ajoissa olleet ostaneet ja asemalla ollessamme saimme vain ei oota. Ainoa mahdollisuus oli ostaa luotijunaan seisomaliput ja odottaa seuraavaan päivään. Eipä siinä mikään muu auttanut kun viettää vielä yksi päivä olut kaupungissa. Sitten alkoikin jälleen yöpaikan metsästys. Hetken palloiltua sai erään hotellin humalainen sisäänheittäjä meidät heidän ovensuulleen. Hinta yölle alkoi 25€/yö ja siinä muita vaihtoehtoja miettiessä huomattiinkin että hinta oli tippunut ilman tinkaamista 4€/yö/henk. Erikoinen tilanne sinänsä että hotellissa voi tingata yöpaikkansa hinnasta. Syynä oli varmastikkin se että hotellissa oli remontti menossa. Vastaanotto oli käytännössä pihalla sillä etuovea ja koko kyseistä seinää ei ollut uuden hienomman asennuksen johdosta. Huoneissa käytyämme päätimme että mikäs siinä on viettää yö aseman vieressä vaikka hotelli sisältä oli huonoin ulkoasultaan ja varustukseltaan kuin missään muualla. Saipa sentään halvalla katon päänpäälle. Eiköhän huoneessa taas ollut pari vuode ja yksittäinen vuode. Tällä kertaa yksittäisen vuoteen omistus meni Joselle.

(Näkymä merelle oli melkoinen. Harmi kun matkassa oli vain kännykkä joten laadukkaammat otokset jäivät ottamata)

Päivä meni muuten kaupungilla kävellessä ja sitä muuten pojjaat tehtiin paljon. Kilometrejä ei laskettu, mutta kyllä niitä useita tuli. Oli miellyttävä tutkia kaupunkia ja kävellä paikkoja ristiin rastiin ilman mitään tietoa tulevasta. Päivä meni sukkelaan ja seuraavan aamun junamatka jo koittikin. Oli mielenkiintoista olla junassa lähes kuusi tuntia ilman omaa paikkaa. Vallattiin sitten poikien kanssa sisäänkulkukäytävä. Siinä kuusi tuntia istuskellessa jalat koukussa ja väistellessä tulevia ja meneviä matkustajia oli melkoisen kypsää lihaa. Helpommin se meni kuin alunperin oli kuvitellut, mutta ei se mitään kivaa ollut. Sainpa pelattua Josen macilla ajankuluksi monopolia.

(Qingdaossa kävellessä löydettiin luterilainen kirkkokin ja tietysti pihalla kymmenittäin hääpareja)

(Tero kuorsaa välikössä ja Jose istuu kahden paketin päällä)

Väsyneenä pitkästä matkasta palattua oli aika lepäillä rauhassa kämpillä. Jälleen Peking tuntui kuin kodilta ja oli mukava päästä lepäilemään omaan kovaan sänkyynsä. Tahrakin palasi myöhemiin Hong Kongin reissultaan, joten koko kööri oli jälleen kasassa. Seuravana päivänä Teron kanssa käytiin kunnon kävelyllä kämpiltä pohjoiseen. Kilometrejä taittui taasen useita ja matkalla nähtiin useita tipuja. Niitä oli myynnissä useita eräällä katumyyjällä ja saattoipa pienillä kaduilla nähdä aina silloin tällöin ihan isommankin tipun eli kanan.

(Eipä niillä tipusilla paljoa tilaa ollut liikkua. Kuva on laadultaan sarjassamme parhaita otoksiani)

(Vihreää on joka puolella ja kelit on ollu viimeisen viikon mainiot)