Lauantai meni nukkuessa myöhään. Oi sitä ihanuutta kun sai nukkua oikein olan takaa. Ohjelmassa piti olla eläinpuistossa vierailua ja pankissa käyntiä. Jälkimmäinen toteutu, mutta ikinä ei sinne eläinpuistoon päästy. Aamulla lähdettin Teron kanssa vaihtamaan rahaa vieressä sijaitsevaan pankkii. Sisälle päästyä luonnollisesti piti ottaa jonotusnumero. Ongelma oli siinä että mistä sen otat. Alkuun seisoskeltiin tyhmän näkösinä hetkisen ja sitten ihmeteltiin eri mainoksia ja pöytiä. Siitä selvittiin sitten siten että Tero rupes viittomaan vartijalle tiskin suuntaan niin että se kävi painamassa yhestä esillä olevasta koneesta nappulaa ja saatiin jonotusvuoro. Kaiuttimista kuuluu että kiitos asioinnista pankissamme enkuks. Asiois kyllä jos tietää kuinka pääsis alkuun.

Täällähän on joka paikassa näitä vartijoita. Pienessä kännykkäkaupassakin on oma vartijasa. Ne on aina jotain 15-20 kesäsiä kloppeja. Aina hiljaa ja homma ei tunnu kaikkia kiinnostava. Toiset taas näyttää erittäin tärkeältä usein vääränkokoisissa uniformuissaan. Kampuksen porteillakin on jamppa seisoskelemassa ja avaamassa ovia melkeenpä vuorokauden jokaisena hetkenä. Välillä näitten porttien vartijat nukkuu omissa pienissä vartiointikopeissaan. Ei kait niillä muuta tehtävää oo ku valvoa autojen kulkua kampukselle ja availla ovia.

Pankkireissun jälkeen lähdettiin etsimään Terolle kameraa ja Tahralle dvd-soitinta. Apuna meillä oli kiinalainen opiskelija nimeltään Rose. Rose puhuu vähäsen englantia mutta asioita pitää monasti selittää hyvinkin yksinkertaisesti että yhteisymmärrys saavutetaan. Vaikka puhuisi kuinka vähän englantia tahansa on näistä paikallisista apureista hirveästi hyötyä.

(Tahra ja Rose)

Alkuun käytiin syömässä läheisessä ravintolassa. Menu oli luonnollisesti täysin kiinaksi eikä kuvia missään. Hirveän iso lista vaihtoehtoja printattuna paperiin joka oli laadultaan samaa mitä sanomalehdet. Rosen avustuksella löydettiin sitten oikeat vaihtoehdot. Valittiin jättimäisiä nuudeleita jotka oikeestaan oli noin neljä kertaa leveämpiä ku normaali spagetti. Seassa oli tofu suiruja, jotain vesiheinää, pieniä linnunmunia ja pikkasen lihaa. Annos oli isossa kulhossa eikä sitä saanut mitenkään syötyä. Juomia ei ostettu mutta ihme ja kumma kuulemma kaikkialla saa tuoda ravintolaan omia juomiaan. Moni tuo pullollisen ja litkii sitä sitten ennemmin kuin tilaa ruoan yhteydessä.

(Siinä syödyt annokset. Ikinä ei muista ottaa kuvia ruoista ku ne tulee pöytään)

Ilman apua oltaisiin tuskin ruoan jälkeen ikinä löydetty perille noin puolen tunnin matkan päässä sijaitsevaan kauppakeskukseen. Ruuhkaa oli aivan älyttömästi. Perillä meitä odotti  monta kerrostaloa jossa elektroniikkaa myytiin ainakin seitsemässä eri kerroksessa. Kameroita, kaiuttimia, tietokoneita, niiden osia, valvontakameroita, televisioita, kännyköitä, kaikkiea mitä vain haluaa. Myyjät haluu jatkuvasti huomiota ja yrittää saaha meitä niitten osastolleen. Eräällä Canonin myyntipisteellä sitten lähdettiin opastetusti isompaan kamerakauppaan pari kerrosta ylemmäksi. Tero löysi haluamansa mallin. Sen jälkeen myyjä istutti meidät sohville ja ruvettiin hieromaan kauppaa. Sohvia oli joku kymmenkunta paria missä hierottiin muitakin kauppoja. Myyjä otti laskimen esiin ja rupes laskemaan hintoja. Siinä kameraa näprätessä sitten saatiin hintaa pikkasen alemmaksi, mutta silti se jäi melko lähelle Suomen hintoja. Ei täällä alkuperäset elektroniikkatuotteet niin halpoja ookkaan ku oletettiin. Oston yhteydessä oli hirveät varmistukset myyjän osalta ja meidänkin että tuote on varmasti alkuperäinen. Kylläpä kameran valikosta löyty suomen kielikin.

(Kaupan edestä otettu kuva)

(Toinen samasta paikkaa otettu)

Tän jälkeen alettiin metsästämään Tahralle dvd-soitinta. Missään ei ollut tavallista televisioon kytkettävää mallia vaan ne oli pieniä oman näytön omaavia malleja. Myyjät valehtelee päin naamaa että kyllä tämä on yhtä hyvä kuin tavallinenkin ja saa yhistettyä telkkariin. Kyllä saa mutta laatu on melkosta kuraa normaaliin verrattuna. No sitten pitkän etsinnän ja kymmenen kerroksen jälkeen luovutettiin ja lähdettiin takaisin päin.

Takasin tultiin hiukan eri reittiä ja matka kesti tajuttoman kauan. Linkassa tölläilessä mainoksia meni varmaan joku tunti. Kyytiin nousi nainen jolla oli valtava kukkakimppu. Varmaankin joku 70cm tai päälle halkasijaltaan. En ikinä oo nähny niin isoa kimppua ja en kehannu ottaa kuvaa kimpusta todisteeksi myöhemmille sukupolville. Perille päästiin siinä seittemältä ja aikaa ei enää ollut mennä eläintarhaan ihmettelemään eläimiä. Siirrettiin se sitten myöhemmäksi.

Illalla päätettiin mennä syömään päivällistä. Sanovat sitä joka lauantaiseksi traditioksi kun mennään syömään kuumaa pataa ja ottaamaan siinä samalla muutama olut. Kaikki lähti mukaan viettämään iltaa. Pöydän keskellä oli aukko jossa oli hella. Sitten tilattiin isoon pataan haluama mausteseos jossa paistettiin tilaamat ruoat. Otettiin mieto ja tulisempi puoli pataa. Tulinen oli melkoisen tulinen alkuun mutta siihen tottu välittömästi. Sitten vaan sekaan laitettiin tilaamia lihasuikaleita ja kasviksia ja odoteltiin että ne on kypsiä. Sen jälkeen ruvettiinkin odottomaan ruoan valmistumista, jossa meni aina noin kolme minuuttia. Kun ruoka oli valmis ruvettiin metsästämään sitä padasta tikuilla. Melkosta sählinkiä alkuun, mutta kyllä siihen nopeasti tottui. On se mukavaa ku syöminen on tosissaan sosiaalinen tapahtuma ja kaikki syö samasta padasta samoja ruokia. Välillä nostetaan maljat ja juodaan todella pieni lasillinen olutta. Monasti huudetaan Ganbei, eli pohjanmaan kautta. Kiinalaiset ottaa ganbein tosissaan ja onpa sen huutelu johtanu kuulemma moniin mielenkiintoisiin tilanteisiin, mm. osallistumista kiinalaiseen bisnesneuvotteluun.

(Hot pot ruokineen lähietäisyydeltä. Kuvassa näkyy se miedonmpi puoli)

(Kuvassa koko kööri. Rose, Tahra, Matthias, Tero, Minä, Kevin ja Jose)

(Ja yksi edustuskuva)

Iltaa jatkettiin clubin nimeltä Propaganda tiloissa. Paikassa jossa käytiin keskiviikkona ensimmäisen kerran. Vierailu tuntu hitusen seuraavana päivänä. Tänään oon makoillut sängyssä ja kattellu sarjoja. Ruoaksi oon popsinu hurjat neljä suklaapatukkaa. Tero ja muuta jampat kävi palloilemassa kaupungilla shoppailemassa nettitikkuja ja vaatteita. Tikku maksaa 6kk ajalle noin 220€, joka on liian kallis opiskelijabudjetille. Toivon että maanantaina sais sitten oikean netin käyttöön. No onneksi Jose antoi lainata omaa tikkuaan että tällä kertaa pääsen varmuudella nettiin palloilemaan edes hetkeksi. Mukava saada vihdoinkin yhteys muuhun maailmaan ja etenkin Miaan.