Hetkeen ei oo mitään erikoista tapahtunutkaan. Tai noh. Mikä on erikoista? Itellä se ehkä tarkottaa että ei olla tehty mitään erikoisempia reissuja. Viikolla käytiin tutustumassa Pekingin pikkukatuihin. Siellä tiet on todella kapeita, just ja just mahtuu autot ohittamaan toisensa. Talot on matalia ja tehty harmaasta tiilestä. Yleisilme on harvinaisen ankea, mutta siellä hetken kävellessä huomaa miten tunnelmallinen se onkaan. Kadut on täynnä pikkuisia kauppoja mistä löytää niin tuliaiset kuin muutkin tarvikkeet. Alueita kutsutaan Hutongeiksi, asumiskeskittymiä kaivojen ympärille. Yöllä aluemuuttaa tyysti ilmeensä ja kutsuu ihmisiä pienten kuppiloittensa ansiosta. Tosin silloin pienet ja pimeät kujat muuttuu entistä ahdistavammaksi eikä yksin uskaltais siellä palloilla.

(Taisipa ankka joutua markkinoimaan jo syötyjä sisaruksiaan. En olisi ihan odottanut tämmösen tulevan vastaan kadulla)

(Sumeaa kuvaa kadusta)

(Matkalla löydettiin kuulemma Espanjalaista herkkua. Makeaita taikinapuikkoja jätskillä ja suklaakastikkeella)

Torstaina käytiin taas silkkitiellä tinkaamassa. Nyt himotti shoppailla ja mukaan tarttui useampia paitoja. Ensin taas naureskeltiin myyjän kanssa ja puhuttiin lämpimikseen hetkisen ja sitten aloitettiin armoton tinkaaminen. Kohtuuhintaan sai useita paitoja ja hupparin. Suomessa helpolla yhestä hupparista olisi maksanu enemmänkin, kuin mitä tuolla maksoi yhestä isosta pussillisesta vaatteita. Toivotaan ettei ensimmäisellä pesukerralla paidat muutu napapaidoiksi. Toisella kertaa silkkitiellä käydessä tuli esiin uusi ilmiö kaupustelussa. Jos kerran oot käyny tinkaamassa tuotteen ja etenkin jos jotain oot ostanu aiemmin puljusta, muistaa myyjä sun kasvosi. Monesti kuului kaukaa huuto ”Hello! I remember you!”. Ikäväksi puoleksi osoittautui että se ei vaikuttanut hintoihin.

(Ensimmäiset välit silkkitiellä. Näistä ei kannata ostaa sillä etenkin nämä vedättävät asiakkaita ihan 100-0)

Matthias on pitkän aikaa meitä houkutellut menevän sinne Saksalaiseen ravintolaan ja viimein silkkitien shoppailuiden jälkeen mentiin kokeilemaan minkälaista on perinteinen saksalainen ruoka kiinalaisittan. Ravintola oli samalla panimo ja saipa siellä maistettua omatekoista oluttakin. Ruokasi syötiin snitcheliä joka on riippuen laadusta aina erilaista. Minun ja Teron pökkiin tilaama oli kuorrutettua ja hyvin nuijittua possunlihaa jonka sisällä oli kinkku juusto kastiketta. Ruoka ja olut oli jopa suomen hinnoissa kallista. Ateria josta ei saanut napaansa täyteen maksoi semmoiset 14€. Myöhemmin ravintolassa alkois soittamaan kiinalainen tyttöbändi jonka repertuaariin kuului myös saksalaista musiikkia kuten 99 baloons. Matthias oli ihan tohkeissaan siellä, mutta tuskinpa enää poiketaan tuolla.

Perjantaina lähdettiin käymään puistossa. Edeltävänä päivänä sama oli suunnitelmissa, mutta harvinaisen voimakas vesisade pilasi suunnitelmat. Puisto sijaitsee meidän kämpiltä semmoinen puoliska kilometriä etelään. Puistoon pitää maksaa lippu ja se oli semmoisen 2€. Keli oli mitä mainion. Yli +20 astetta ja aurinko paistoi. Pojjaat laitto shortseja jo jalkaan. Tuo aika oli oikeestaan paras käydä puistossa sillä puut olivat kukassa parhaimmillaan. Ymmärtääkseni ne oli kirsikkapuita mitä puisto oli täynnä. Puitten lisäks puisto oli täynnä ihmisiä. Joka paikassa oli väkeä kuin pipoa ja parhaat poseeraukset oli käynnissä jokaisen puskan ja kukan juurella. Puisto on melkoisen kokoinen ja sen ympäri kävelemiseen sai varata useamman tunnin. Välillä näki aina kojuja missä myytiin muovikukista tehtyjä seppeleitä ja joissain myytiin aina jotain naposteltavaa. Pari tuntia meni hujauksessa ja onneksi tällä kertaa en seurannut Josea ja Teroa sillä, jos on kauniita näkymiä ja pojilla kamerat kädessä jumittuu ne moneks minuutiks katsomaan maailmaa linssin takaa.

(Kaikki oli pusikoissa ottamassa kuvia niin pitäähän sitä itekkin siellä olla)

(Kenties puiston hienoin puu. Porukkaa oli tietenkin sen mukaisesti, eli kuin pipoa)

(Väkeä ja kauniita puita riitti. Kuvassa ei näy selkeästi, mutta oikealla oli myös hääpari ottamassa hääkuviaan)

(Keskellä puistoa oli iso lampi. Veneen ois voinut vuokrata mikäli oilisi halunnut. Hintaa tunnille olisi ollut yhteensä kuudelta ihmiseltä noin 7€)

Puistossa oli taulu johon kaikki parit kävi laittamassa omat puumerkkinsä. Jose oli varustautunut kaikkien onneksi tussilla. Jokainen vuoron perään laittoi oman puumerkkinsä muiden joukkoon. Ite päätin että en rupea laittamaan omaa nimeäni siihen, sillä ymmärsin että se on tarkoitettu nimen omaan pareilla. Päätin sitten pitkän painostuksen jälkeen pistää oman puumerkkini seinään. Tosin sillä erotuksella että laitoin Miankin nimen siihen. Vahingossa siitä tuli hieman kookas mutta haittaako tuo. Pitää käyä kattoo mun rääpystämistä sitten Mian kanssa. Heti oman kirjoittamisen jälkeen Tahra oli hiukan katkera kun ei laittanut poikaystävänsä nimeä omaansa joten siinä sitten odoteltiin hetki kunnes hän sai omansa korjattua.

(Siinä koko taulu ja kyllä siitä selkeesti näkee mihinkä minä oon omani kirjottanu)

 

Illalla vietettiin Teron synttäreitä. Asuntolaan oli kutsuttu pikkaisen väkeä ja ajateltiin istuskella ja höpötellä pikkaisen. Paikalla oli kaikki asukit, kaksoset, kiinalaiset vaihtarit ja pari tyyppiä jotka auttoivat meitä ekana päivänä löytämään asuntolaan. Tero oli ostanut kakkua ja jakeli sitä avokäsin kaikille. Samalla pelailtiin korttia ja ihmeteltiin maailman menoa.  Myöhemmin jatkettiin porukalla iltaa Houhaissa.

(Siinä vähän kakun mallia)

Alkuviikosta lähdettiin seikkailemaan ja tutkimaan uusi makuelämyksiä läheisestä ravintelista. Läheisellä kadulla on useampi viikko rakennettu/remontoitu yhtä uutta ravintolaa ja päätettiin sitten poikien kanssa lähteä kokeilemaan sitä. Sisään päästyttyä huomattiin että eihän täällä ole sanaakaan englanniksi. Siinä sitten hetki palloiltiin ja mietittiin että mitä tehdään. Onneksi esillä oli muutama kuva ruokalajeista joista sitten valittiin mieluisin. Tero ja Jose tilasi kunnon kulhot nuudeleita, Matthias tilasi erilaisia nuudeleita, jotka oli epäonneksi kylmiä ja mun piti tilata alunperin riisiä ja kananpaloja, mutta sainkin kokonaisen koiven. Nuudelit tehtiin paikanpäällä ja sen kyllä pojat maistoi. Jose ja etenkin Tero hotki kulhonsa tyhjäksi Kiinalaiseen tyyliin ryystäen.  Itellä oli ongelmia syödä kokonaista kanankoipea tikuilla. Onneksi sain avuksi lusikan jolla sitä lihaa koivesta erotella. Onpahan sekin tullu koettua. Nyt torstaina on tuolla kyseisessä paikassa jo käyty kolmesti tällä viikolla. Taitaapi tulla melkoinen suossikkipaikka tuosta ravintelista.

(Rupea sitten tämmöisestä menusta tilailemaan. Ymmärrän vaan että jotain saa isona ja pienenä)

Tiistaina lähdettiin koulun jälkeen käymään Wudaoukoussa, paikka missä oli koirat myynnissä kadulla. Tahra kutsui meidät viettämään kansainvälistä visailuiltaa, jossa hän oli myös järjestäjänä. Mukaan tuli saksalainen Hanna, jonka oltiin tavattu pikaisesti aikaisemmin edeltävällä viikolla. Paikalle päästyä mentiin istuskelemaan pöytään porukalla ja tilailtiin pikkaisen syötävää. Ite tilasin kerrankin jotain terveellistä  ja päädyin kreikkalaiseen salaattiin. Siinä salaatissa tais olla kaikki Kreikan tomaatit sillä neljä viidesosaa siitä ainakin oli tomaatteja. Hyväähän se oli, mutta välillä piti miettiä voiko näistä saada yliannostusta. Samaan aikaan muiden syödessä Tahra oli kadonnut muiden visailuystäviensä luokse eikä häntä näkynyt kuin silloin tällöin. Tulipa hän välissä ilmoittamaan että ajatteli ettemme halua osallistua koko visaan eikä ilmoittanut meitä siihen. Eihän siinä muuten mitään, mutta tilaisuuteen kutsujaa ei näkyny koko aikana seurustelemassa ja muiden ollessa valmiita päätti hän vielä tilata oman annoksen ruokaa muiden joutuessa odottamaan. Noh odotellessa pelailtiin sitten pöytäjalkapalloa, pöytälätkän eteläinen serkku.

 

 

(Ja kyllä se light kolakin lasketaan terveelliseksi ruoaksi. Jopa niin terveelliseksi että korvakin alkoi vihertää)

 

Keskiviikkona lähdettiin tutkiskelemaan kaupunkia. Koska aurinko paistoi ja keli oli muuten ihan ok, tosin hiukan tuulinen halusin että kävellään läheiselle metroasemalle. Matkaa tosin oli joku kahdesta kolmeen kilometriä. Vähän kuului vastalauseita mutta itellä oli niin energinen olo että ajattelin kerrankin tehdä jotain hyötyliikuntaa. Ensimmäisenä pysähdyttiin Xidanissa jossa metroasemalta poistuttiin ostoskeskukseen. Olo oli kuin Japaniin olisi tullut. Tai no mistä minä tiiän mimmosta siellä on, mutta joka puljussa oli mitä ihmeellisempiä tavaroita. Kaikkea pikkurojua ja koruja. Terolle mukaan tarttui parit julisteet ja ite sain hommattua paidan Mialle. On se ku Mialle löytää paljon enemään ostettavaa kuin itselle.

(Jose sai stailausvinkkejä Terolta)

Xidanista jatkettiin Wangfujingiin, jossa aiemmin on käyty Jack and Jonesilla. Paikka on tunnettu ulkomaalaisten keskuudessa ja monesti paikalliset välttävät aluetta korkean hintatason johdosta. Tällä kertaa tavoitteena oli mennä pienemmälle torikadulle, joka taitaa olla viimeisiä perinteisiä torikatuja Pekingissä. Myynnissä oli samoja muistoesineitä kuin muuallakin, mutta poikittaiskadulla oli erittäin suuri määrä ruokakojuja joista sai mitä erikoisempia ruokia. Käärmettä, meritähteä, merihevosta, torakoita, skorppioneja ja muita ihmetyksiä. No ei muuta kuin maistamaan. Jose kannusti meitä kokeilemaan kun kerta tänne asti oltiin päästy. Alkuun maistettiin pieniä skorppioneja, jotka olivat vielä elävinä esillä olevissa tikuissa. Siitä sitten valittiin mieluisin ja eniten liikkuva, paistettiin ja naposteltiin. Pienet skorppionit maistuivat vain rapealta ja maustetulta lihalta. Melkein kuin ois syöny rapsakkaa kanankuorta.

(Yleiskuvaa torikadusta)

(Skorpionit sätki vielä tikuissaan ja ku niihin puhalsi rupes kaikki liikkumaan)

Myöhemmin samana iltana Jose sanoi että syödäänpäs jotain vielä parempaa. No eiköhän se tilannu sitten kaksi kämmenen kokoista skorpionia. Minä lupauduin syömään toisen, mutta toiselle ei tahtonut löytää ottajaa. Hetken Teroa passitettua suistui sekin syömään yhen. Skorpionin kanssa tietysti otettiin yhdet oluet että saataisiin kaikki huuhdottua alas. Alku oli melkoisen pelottava. Iso skorppioni, jonka ihokarvat vielä selkeästi näki. Ensimmäisenä meni toinen saksista. Melkein sama kuin ohutta kalanruotoa olisi syönyt. Palaa ei tahtonut saada millään ja maku tuli lähes tyysti grillikastikkeesta. Viimein pitkän purennan ja kikkalun jälkeen kovat palat saatiin nielastua. Sen jälkeen oli luvassa pyrstö. Piikki otettiin sentään pois mutta muuten häntä tuli syötyä. Se maistui samalle kuin pienet skorpionit. Viimein vuorossa oli itse ruho. Tästä olin kuullut vaan pahoja tarinoita. Puraisu osoitti ettei se nyt niin pahaa ollutkaan. Maku oli ravun ja maksan välistä. Ei mitään erikoisen herkullista, voisiko kuvailla nieleskeltävää. Ei tuota kyllä varmaan ilman sitä olutta olisi saatu syötyä. Tulipahan tuotakin kokeiltua. Seuraavalla kerralla josko kokeilis sitä meritähteä ja merihevosta.

(Ylemmästä karvaisesta yksilöstä pääsin nauttimaan)

(Todistusaineistoa että sitä todellakin syötiin.)

Samalla alueella oli myös pelihalli. Eiköhän poikien tietysti sinnekkin pitäny päästä pelaamaan. Minä tietenkin etupäässä. Enpä ole hetkeen nähnyt noin vanhoja pelejä mitä siellä oli. Street fighter 2 oli kovaa kamaa. Yksi pelikerta maksoi sen 15senttiä mikä selittänee suosiota. Uudet pelit oli monasti sen neljä kertaa kalliimpia mikä söi niiden suosiota. Oi miten tulikaan nuoruus mieleen kun niitä pääsi pelaamaan. Ehkä paras peli oli Drum Hero tyylinen peli, jossa pääsi kolkuttelemaan bongorumpuja ruudulla näkyvään tahtiin puukapuloilla. Aikansa pelattua ja vielä hetken shoppailtua pätettiin lähteä takaisin kämpille lepäämään ja tietysti tekemään sitä missä me ollaan parhaimmillaan eli laiskottelemaan.

(Ku pojat pelaa, pojat pelaa tosissaan)

(Olipa tarjolla vastanuijittuja makeisiakin)

(Sumeaa kuvaa pimellä viereisesta kadusta hämärässä)