Loppuviikko menikin sitten palloilessa kämpillä ja ihmetellen internetin ihmeellistä maailmaa. Torstaina poliisi kävi kertomassa meillä miten selvitä ehjin nahoin Pekingissä. Eipä sieltä mitään uutta tullu muutakuin pari pelottelutarinaa alkoholin vaaroista. On se jännä miten täällä ei sanota asioita suoraan. Esimerkiksi Lucy puhuu kuinka viimeksi opiskelijat on juhlinu hieman liian lujaa ja se on aiheuttanu pari valitusta. Sillä se tarkoittaa että olkaa hiljaa ku juhlitte tai sitten samalla tavalla esimerkkien kautta otetaan esille mitä on sattunu ja mitä olis pitäny tehä toisin kuitenkaan mainitsematta kertaakaan mitä on tehty väärin, mutta niin että varmasti molemmille osapuolille tulee asiat selviksi.

Itse viikonloppu meni rauhallisesti kämpillä oleskellen ja siivoillen. On se ku ei oo yhteistä pölynimuria saatika moppia niin pitää lakasta huone useaan kertaan ennenkuin lattia on lähelläkään puhdasta, tai noh, hiekatonta. Käytävällä on kokolattiamatto ja sieltäkös paljon roskaa tulee. Kylpyhuoneen lattia on vieläkin pienen likakerroksen alla, mutta jos se on siellä noin kauan selvinnyt niin mikä jottei vielä jonkin aikaa.

Sunnuntaina lähdettiin sitten vähän ulkoiluttamaan itteään. Mentiin paikalliseen Näsinneulaan, Pekingin korkeimman rakennuksen alakerrassa sijaitsevaan akvaarioon. Hinta oli tyyris paikallisella mittakaavalla, mutta ei siltikään paha, noin 9€. Matkaahan tornille ei ole kuin kilometri kaksi kämpiltä ja yläkertaan mentäessä näkymä varmasti olisi upea. Se nähdään toisella kertaa. Kaloja oli jos jonkinmoista sekä muita vedeneläviä. Yhdessä altaasta olisi voinut ison kultakalan noukkia paljainkäsin, jos niin olisi halunnut. Kyseisessä altaassa Jose päätti sitten ottaa kuvan vedenpinnan alta kamerallaan. Ihan tarkoituksella tällä kertaa sillä kamera kestää vettä jonkin verran. Voi niitä pikkupoikien ilmeitä ja aikuisten hämmästeleviä katseita kun Jose törkkäsi kamerasa altaaseen. Turistit taas aiheuttamassa yleistä paheksuntaa. Peremmällä oli todella iso tankki, jossa oli isompia parvia kaloja, haita rauskuja ja muita vähän isompia fisusia. Tankkia pääsi kattomaan ”sisältä” käsin kupolionkalosta. En keksi yhtään parempaa sanaa kuvamaan sitä, joten saapi tuo riittää. Siinä ihmisten seisoskellessa liukuhihnalla, joka kuljetti ihmisiä hitaasti mutta varmasti eteenpäin oli mahtava ihmetellä valtavia rauskuja metrin läheisyydeltä. Loppupäässä oli vielä meduusoihin keskittynyt osasto. Hienolla valaistuksella saatiin esille todella hienosti parvet. Vaikuttavaa nähdä noin sata meduusaa lillumassa yhdessä isossa akvaariossa ympyrää.

(Ei näillä pingviineillä ainakaan kylmä ollu kivisessä huoneessaan)

(Kuva liukuhihnalta. Kunnon kameralla ois jopa saanu kunnon kuvan)

(Meduusan isku. Pienemmässä altaassa oli varmaan tuplaten näitä.)

Sieltä jatkettiin sitten turistien keskuudessa suositulle Silk Streetille. Jälleen kerran näitä markkinapaikkoja. Täällä kuulemma on ne agressiivisimmat myyjät, mutta tälläkertaa ne oli varmaankin jäänyt kotia viettämään vapaapäivää, niinkuin täällä jollakin semmosia olisi. Pari kertaa otettiin kädestä kiinni ja pyydettiin tulemaan katsomaan tuotteita. Loppu ilta menikin sitten tinkiessä sillä haluaman kappaleen löydettyä alkaa se armoton tinkiminen ja usein se kestää noin puolituntia kunnes päästään lähelle. Säästyypä rahat ku ei aina kaikesta jaksa ruveta tinkaamaan ja ylimäärästähän ei makseta. Mukaan tarttui vain tekninen urheilupaita alle viitosella. Ei paha lainkaan, mutta sen ostamiseen kului kauemman kuin normaalissa suomalaisessa kaupassa koko valikoiman tutkiskelemiseen menee.

Shoppailun ohessa käytiin myös Pekingin ainoassa Suomalaisessa ravintolassa Take 5:ssä. Ulkoasultaan paikka oli suomalaisia baareja muistuttava terasseineen. Menusta löytyi ympäripyöreät pizzat ja burritot sekä tietysti tärkeimmät kunnon pääruuat eli pottumuusit sun muut tuttavuudet. Vähän ahdisti ostaa ”Ruotsalaiset” lihapullat ja muusi, mutta siitä ylipäästyä ruoka maistui oikein kotoisalta. Vappuna kuulemma juovat simaakin siellä. Pitääpi harkita sillon siellä käymistä sillä tuskin tulee muuten taaskaan juotua simaa. Jose löysi lihapiirakan, Matthias pihvin ja Tero muusia ja jauhelihakastiketta. Löytyipä paikasta myös Suomen pahinta sinappiakin. Olisivat nyt vähän edes panostaneet ja sijoittaneet sen ylimääräisen 20 senttiä parempilaatuiseen tuubiin. No kyllä se silti maistui. Lisäksi päästiin taas käsiksi kauan kadoksissa olleeseen ystäväämme lonkeroon. Kyllä tuli niin koti mieleen.

(Jose kehtas vielä kehua tätä sinappia)